Entries by Pekka Kuukasjärvi

Mistä suonikohjut tulevat?

Mistä suonikohjut tulevat? Suonikohjujen perimmäinen syntysyy on tuntematon. Jostakin syystä laskimonseinämä sekä laskimoläpät pettävät. Pystyasennossa laskimoveri pääsee kulkemaan väärään suuntaan pakkautuen jalan laskimoihin. Laskimopaineen kohotessa suonet laajenevat ja kohjuuntuvat. Esimerkiksi raskaus ei aiheuta suonikohjuja vaan raskaus tuo esiin taipumuksen laskimolaajentumiin.

Mistä veri kulkee kun pintalaskimoita poistetaan?

Pintalaskimosuonisto muodostaa laajan verkoston, jossa on erikokoisia suonia useassa tasossa lihaskalvon ja ihon välissä. Lisäksi pintalaskimoista on lukuisia yhteyssuonia syviin laskimoihin lihasten sisään. Jos pintalaskimoverkoston vialliset suoniosuudet poistetaan, löytää laskimoveri aina tiensä verkon muita kanavia pitkin.

Suonikohjut tänään

British Journal of Surgery lehden pääkirjoituksessa marraskuussa pohditaan uusien suonikohjuhoitojen nopeaa esiinmarssia ja asemaa tällä hetkellä. Uusien menetelmien käyttöönotto on tapahtunut nopeasti ja tutkimustieto päivittyy jälkijunassa. Kirjoittajat toteavat, että monet tämänpäivän laskimospesialistit ehtivät jo eläkkeelle ennen kuin uusia hoitoja vertailevia suuria tutkimussarjoja pitkän seuranta-ajan kera on käytössä. Laser ja radiotaajuuslämpöön perustuvilla menetelmillä toimenpide voidaan tehdä […]

Vaahtohoito verrattuna perinteiseen suonikohjuleikkaukseen

Tässä satunnaistetussa hoitotutkimuksessa 60 laskimoperäisen säärihaavan sairastanutta (haava parantunut) potilasta arvottiin vaahtohoitoryhmään ja leikkausryhmään. Seurantatiedot kerättiin 6kk ajalta. Molemmissa ryhmissä kipu, turvotus ja tulehdusoireen vähenivät selvästi. Ryhmien välillä ei näissä mittaussuureissa ollut eroa. Mielenkiintoista tutkimuksessa on se, että leikkausryhmässä hoidon kohteena ollut pitkä pintalaskimo oli ”eliminoitu” 78% potilaista ja vaahtohoito ryhmässä 90% potilaista! Tutkijat pitivät […]

Ultraääniohjattu vaahtohoito – viiden vuoden seurantatutkimus

16,5% potilaista tarvitsi lisätoimenpiteen (ultraääniohjattu vaahtohoito) 12-24 kuukautta ensimmäisestä hoidosta. Tulevina vuosina alle 10%:lle potilaista per vuosi tehtiin lisähoito ultraääniohjatulla vaahtohoidolla. Ultraääniohjattu vaahtohoito todettiin turvalliseksi hoidoksi. Chapman-Smith P, Browne A. Prospective five-year study of ultrasound-guided foam sclerotherapy in the treatment of great saphenous vein reflux. Phlebology. 2009 Aug; 24(4):183-8.