Suonikohjut raskauden aikana

suonikohjut raskauden aikana

Mitä suonikohjut ovat ja miksi niitä esiintyy raskauden aikana?

Suonikohjut ovat pintalaskimoiden pullistumia, ne näkyvät ihon pinnasta kohollaan olevina sinertävinä suonina. Niitä voi esiintyä raskauden aikana alaraajojen lisäksi myös ulkosynnyttimissä. Alkuraskauden aikana hormonitasapainon muutos vaikuttaa laskimon seinämien jäntevyyteen, laskimot löystyvät. Raskauden aikana kehon nestemäärä kasvaa, normaali fysiologinen ilmiö, ja tätä kautta laskimoiden kuormitus lisääntyy. Loppuraskaudessa kohtu painaa lantion pohjan laskimoita ja jalkojen laskimoverkoston paine nousee entisestään. Raskaus ei aiheuta suonikohjuja, vaan tuo taipumuksen suonikohjuihin esille.

Raskauden aikana esiintyvien suonikohjujen oireet ja merkit

Raskauden aikana alaraajojen ja ulkosynnyttimien laskimolaajentuvat voivat aiheuttaa lisääntyviä hankalia paineoireita, jotka vaikuttavat yleisvointiin. Suonikohjuista kärsivät kuvaavat usein painon ja turvotuksen tunnetta, kipua ja iltaa kohden pahentuvaa nilkkaturvotusta. Potilaat voivat kärsiä myös jalkojen polttelusta, kutinasta ja yöllisistä krampeista. Iholla sinertävinä pullistumina näkyvät suonikohjut ovat usein ”jäävuoden huippu”, sillä suonikohjujen perussyy, pitkän tai lyhyen pintalaskimon vika, ei ole paljaalla silmällä nähtävissä. Tämän vuoksi diagnoosin asettaminen, taudin vaikeusasteen arvio ja mahdollisen toimenpiteen suunnittelu edellyttää aina ultraäänitutkimusta. Pintalaskimotulehdus raskauden loppupuolella tai synnytyksen yhteydessä on ajoittain ilmaantuva kivulias ongelma ja vaatii aina neuvolalääkärin tai synnytyksiä hoitavan lääkärin kannanoton.

Suonikohjujen hoitolinjaukset raskauden yhteydessä

Raskauden aikana tehdään kajoavia laskimotoimenpiteitä vain aivan poikkeustapauksissa. Oireenmukaisena hoitona turvotusta ehkäisemään käytetään usein lääkinnällisiä hoitosukkia. Hoitosukkien vaikutus suonikohjutautiin on vailla tieteellistä osoitusta. (Cochrane review 2021)
Verisuonikirurgi arvioi laskimovian operatiivisen hoidon tarpeen synnytyksen jälkeen. Laskimokierron on hyvä antaa toipua ainakin 3-4 kuukautta ja imetys tulee huomioida toimenpiteitä suunniteltaessa. Merkittävä laskimovajaatoiminta hoidetaan ennen uutta raskautta. Vanha hokema ”lapset ensin ja sitten suonikohjut”, on aikansa elänyt.

Ennaltaehkäisevät toimenpiteet – voiko suonikohjuilta välttyä raskauden aikana?

Ennalta ehkäiseviä toimenpiteitä ei ole. Liikkuminen, jalkojen kohoasento ja lääkinnälliset hoitosukat ovat ensisijaisia keinoja keventää alaraajalaskimoiden kuormitusta ja vähentää paineoireita.

Huumorin varjolla on sanottu, että paras hoito raskausajan suonikohjuihin on synnytys.

Lue lisää:

Usein kysyttyjä kysymyksiä raskauden aikaisista suonikohjuista:

Pintalaskimomuutoksia esiintyy yli puolella raskaana olevista. Raskauteen liittyvät hormoni- ja nestetasapainon muutokset suosivat suonikohjujen muodostumista. Raskaus ei aiheuta suonikohjuja, vaan tuo taipumuksen suonikohjuihin esille.

Raskauteen liittyvät hormoni- ja nestetasapainon muutokset suosivat suonikohjujen muodostumista. Lisäsi loppuraskaudesta kohtu painaa lantion pohjan laskimoita ja jalkojen laskimoverkoston paine nousee. Raskaus tuo esille todennäköisesti periytyvän taipumuksen suonkohjuihin.

Raskauden ajan suonikohjut ovat rakenteellisesti sama ongelma kuin suonikohjut ilman raskautta. Raskauteen liittyvät fysiologiset muutokset kuormittavat alaraajojen laskimoita ja suonikohjut tulevat tämän vuoksi esille.

Tavallisia oireita ovat painon ja turvotuksen tunne, kipu ja iltaa kohden pahentuva nilkkaturvotus. Myös jalkojen polttelu, kutina ja yölliset krampit sopivat kohonneen laskimopaineet aiheuttamiksi oireiksi.

Ennalta ehkäiseviä toimenpiteitä ei ole. Liikkuminen, jalkojen kohoasento ja lääkinnälliset hoitosukat ovat ensisijaisia keinoja keventää alaraajalaskimoiden kuormitusta ja vähentää paineoireita.

Raskauden aikana tehdään kajoavia laskimotoimenpiteitä vain aivan poikkeustapauksissa.

Liikkuminen, jalkojen kohoasento ja lääkinnälliset hoitosukat ovat ensisijaisia keinoja keventää alaraajalaskimoiden kuormitusta ja vähentää paineoireita.

Jokainen raskaus lisää todennäköisyyttä suonikohjujen ilmaantumiselle. Tähän vaikuttaa lisäksi peritty alttius ja ikä.

Laskimokierron on hyvä antaa toipua ainakin 3-4 kuukautta synnytyksen jälkeen. Jos suonikohjut aiheuttavat merkittävän haitan, verisuonikirurgi arvioi laskimovian operatiivisen hoidon tarpeen. Todettu haittaoireinen laskimovajaatoiminta hoidetaan ennen uutta raskautta.

Yli puolella raskaana olevista esiintyy pintalaskimomuutoksia ja niiden hoito on oireenmukaista. Pintalaskimotulehdus raskauden aikana tai synnytyksen yhteydessä on ajoittain ilmaantuva kivulias ongelma ja vaatii aina neuvolalääkärin tai synnytyksiä hoitavan lääkärin kannanoton.

Pekka Kuukasjärvi

Pekka Kuukasjärvi

Hoitava lääkäri Pekka Kuukasjärvi (thx-ja verisuonikirurgian erikoislääkäri, dosentti) on perehtynyt ja keskittynyt päätoimenaan uusiin laskimonsisäisiin hoitomenetelmiin vuodesta 2005 alkaen.

Lue lisää: