Suonikohjut: paras tutkimustieto
Suonikohjutaudin hoitolinjaukset, kliininen päätöksen teko ja myös terveyspoliittinen ohjaus tulee luonnollisesti perustua parhaaseen käytettävissä olevaan tutkimustietoon. Iso-Britanniassa on vankka osaaminen ja pitkät perinteet terveydenhuollon menetelmien kriittisestä arvioinnista ja arvioidun tutkimustiedon soveltamisesta käytäntöön.
National Institute for Health and Care Excellence, NICE, julkaisi kesällä 2013 250 sivua paksun ohjeistuksen suonikohjutaudin diagnostiikasta ja hoidosta (NICE clinical guideline 168, guidance.nice.org.uk/cg168). Tätä mittavaa tietopakettia voi pitää tällä hetkellä parhaimpana käytössä olevana tutkimustietona.
Tässäkin blogissa on useaan kertaa, jo varmasti väsymiseen asti, toistettu samaa perusviestiä. Oireinen suonikohjutauti tulee tutkia virtausultraäänellä (diagnoosi, eri hoitomenetelmien soveltuvuus) asiaan perehtyneessä yksikössä. Potilaat, joilla on suonikohjutaudin komplikaationa ihomuutoksia (pigmentaatio, ihottuma), pintalaskimotulehdus, suonikohjuvuoto, parantunut tai avoin säärihaava tulee arvioida kajoavaa hoitoa ajatellen.
Jos ultraäänitutkimuksessa todetaan oireileviin suonikohjuihin liittyvä pintalaskimorungon reflux eli takaisinvirtaus on kajoava hoito aiheellinen. Ensisijainen hoito on pintalaskimorungon lämpökatetri (laser tai radiotaajuus) käsittely. Jos tämä ei sovellu hoitomenetelmäksi, niin käytetään ultraääniohjattua vaahtohoitoa. Jos vaahtohoitokaan ei ole soveltuva menetelmä, niin siinä tapauksessa turvaudutaan perinteiseen leikkaushoitoon. Hoitosukkaa tarjotaan vaihtoehdoksi vain, jos kajoava hoito ei ole mahdollista.
NICE:n ohjeistus ei tuo mitään muuta oleellista uutta, kuin selkeän linjauksen hoitosukkaa vastaan primaarihoitona. Oireinen suonikohjutauti ohjataan tutkimaan ja tarvittaessa hoitamaan. Suonensisäiset hoidot asetetaan etusijalle. Asiansa osaavassa ja ajanmukaisesti varustetussa hoitoyksikössä joudutaan nykyään varsin harvoin tarjoamaan hoidoksi perinteistä suonikohjuleikkausta.